Oulun Talviuimarit ry aloittaa kysymys - vastaus palstan ylläpidon, jossa julkaistaan uimareitten palautelaatikkoihin jättämiä kysymyksiä ja kommentteja ym. terveisiä sekä seurallemme että liikuntavirastolle ja joihin asiasta vastaava virkamies tai seuran luottamushenkilö vastaa.
Pyrimme kuukausittain päivittämään tätä kysymys - vastaus sivustoa, riippuen kysymysten määrästä sekä vastausten saannista aina kyseisiltä tahoilta.
Uusimmat kysymykset - vastaukset 04.02.2010:
1. Avantouinnin avainläpyskän kausimaksu = maksupäivästä vuodeksi eteenpäin VAI onko kausi aina syyskuun 1. päivästä seuraavan vuoden elokuun viimeiseen?
Kausimaksulla avaimen saa käyttöönsä maksupäivästä vuodeksi eteenpäin.
Käytäntö muuttui marraskuussa, jonka jälkeen jokaiselle kausimaksun maksaneelle on kerrottu asiasta Urheilutalon palvelupisteessä. Asiakkaat ovat olleet hyvillään siitä, että saavat käyttää avainta vuoden, vaikka eivät ole pystyneet hakemaan sitä alkusyksystä.
Ennen marraskuuta haetut avaimet ovat edelleen voimassa elokuun viimeiseen päivään saakka kuten aikaisemminkin. Voitte siis halutessanne hakea edelleen avaimen aina syyskuun ensimmäinen päivä jos tähän aikatauluun olette tottuneet. Kuitista voi tarvittaessa ottaa kopion tai tarkistaa avaimen voimassaolon Urheilutalon palvelupisteestä.
2. Rannan kunto on ollut viime aikoina heikohko, vaarallisen liukkaat "lämpömatot" ja sammuvat alakopin naisten puolen valot. Onneksi vedenkierrättäjäpumppu näyttää nyt taas toimivan, lakkoillakin se osaa!
Uintiolosuhteet ovat päivittäisessä kunnossapidossa ja kunnossapidon tuottajana toimi Oulun kaupungin Tekninen liikelaitos. Heille on tarkkaan määritelty päivittäisen kunnossapidon taso, joka korostaa alueen käyttöturvallisuutta.
Lämpömaton osalta voin palvelun tuottajan Teklin antaman selvityksen pohjalta todeta seuraavaa. Sulatusmaton sähköjohdot on rikki ja virta on kytketty pois. Petkeleellä on tehty vahinkoa ilmeisesti avannon käyttäjien(käyttäjän) toimesta ja "piuhat" on poikki. Uuden maton asentaminen enää tälle talvelle ei ole mahdollista. Kulkuväylää hoidetaan käsipelillä irtolunta/jäätä kolaten kun sulatusmatto ei toimi.
Valo ongelmaan on saamani tiedon mukaan jo tehty korjaus viikolla 4. Vika oli sähköjohdossa, johon oli ripustettu vaatteita ja johto vaurioitunut. Pumppu on täysin huollettu ja ainakaan liikuntavirastoon ei ole tullut vikailmoitusta kovien pakkasten aikana olleen (pisimmillään 2pv) käyttökatkoksen jälkeen.
Kiitos palautteesta ja hyvää talven jatkoa
Liikuntavirasto
Minna Teivainen järjestelmäasiantuntija
Petri Yli-Pyky isännöitsijä
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tässä vanhempia kysymyksiä loppuvuodesta 2009:
1. Keväisin ja syksyisin tulee kysymyksiä rantakopin tuonti- ja vientiaikatauluista. Mitä käyttöä talviuimareitten rantakopilla on kesäaikaan ja mikä määrää aikataulun, milloin se keväällä haetaan rannasta ja milloin se syksyisin palautuu jälleen uimareitten käyttöön?
Rantakoppi on kesäaikaan urheilukeskuksessa, jossa sitä tarvitaan urheilukeskuksen kesätoimintoihin. Koppi haetaan talviuintipaikasta huhtikuussa ja palautetaan lokakuussa.
2. Rannan liukkaus on taas ajankohtainen ongelma. Kenen vastuulla on rantareitin hiekoitus ja muu turvallisuus? Miten liukkauden torjuntaan varaudutaan ja miten se käytännössä toimii? Samaan asiakokonaisuuteen kuuluu uuden maton huolto. Miten sen toiminta on turvattu? Entä virrankehitin? Missä tapauksessa se lakkaa toimimasta ja mikä silloin neuvoksi? Miten porrastankojen jäätymistä estetään?
Liikuntavirasto on tilannut Tekniseltä liikelaitokselta talviuintipaikan kunnossapidon. Liikuntapaikan erityisolosuhteet on huomioitu tilauksessa ja esimerkiksi rantareitin hiekoitus on tilattu tehtäväksi päivittäin. On kuitenkin hyvä huomata, että reitin kunnossapidon laatuun vaikuttaa oleellisesti paljon käytetyn reitin jäätyminen uima-asuista tippuvan veden vuoksi. Talviuintipaikan valaistus- ja sähkötyöt on tilattu alan asiantuntijoilta.
3. Naisten yläkopin WC:n lukko on jo pitkään ollut hankala. Lukon ruuvit ovat väliin löysällä ja se on irtoamaisillaan. Lukko on jäykkä eikä tunnu toimivan, erityisesti aukaiseminen on joskus pelottavan työlästä. Voisiko tätä ongelmaa ratkaista pysyvästi pois päiväjärjestyksestä?
Samoin naisten yläkopin suihkuletku on tämän tästä murtunut juurestaan tai varsinainen suihku on irti letkusta. Johtuuko tämä käyttäjien kovakouraisuudesta ja/tai monilukuisuudesta vai onko mahdollista hankkia lujaa tekoa oleva suihku kuten esim uimahallissa, missä ne myös ovat kovalla käytölllä, mutta harvoin rikki.
Yläkopin naisten WC:n lukko on korjattu. Kun saamme ilmoituksen pienemmistä vioista, pyrimme hoitamaan asian välittömästi kuntoon. Suihkuletku on mm. korjattu useamman kerran tänä vuonna.
4. Uimarit ovat halukkaita ottamaan vastuuta itsekin tilojensa kunnossapidosta. He ovatkin pyytäneet kopeille muutamia lastoja veden ja hiekan lakaisua varten sekä ehdottaneet jalkasuihkua oven läheisyyteen, ettei hiekka kuleutuisi jaloissa sisälle. Ovatko tällaiset investoinnit mahdollisia?
Uudet lastat aikaisemmin toimitettujen lisäksi toimitetaan tänä vuonna. Jalkasuihkua koskeva kysymys jää vielä avoimeksi. Ehdotus vaatii lisäselvitystä ja suunnittelua ennen päätöksentekoa.


